Talent Suomi 2011

Pakko kirjottaa välillä asiallistakin juttua.. Kai.

Tilaisuus näyttäytyi minulle  jo loppukesästä. Mahdollisuus lähteä mukaan Talent Suomi 2011 -ohjelman viimeiseen livenä ulos tuleviin semifinaaliin sekä finaaliin. Tehtävä: Yleisön lämmittelijä. Mietin asiaa ehkä sekunnin tai pari, mutta vastaus oli valmiina jo aiemmin. TottaKAI mä lähden messiin.

Soittelin parille koomikkokaverille, jotka olivat mua ohjelmaan suositelleet ja he jo heti kättelyssä pyysivät anteeksi, että joudun mukaan nolattavaksi ja kuolemaan lavalle. Tässä lähtökohtaa. Raa’asti.

Tiesin kyllä miten yleensä koomikkolämppäreille on näissä käynyt. Tehtävähän on lähtökohtaisestikin aika perseestä. Ensinnäkin yllätysesiintyjänä toimiminen on aina ihan kakkosesta noin niin kuin defaulttina. Ja siihen päälle se, että kukaan ei ole tullut paikan päälle koomikkoa katsomaan. Kaiken huippuna tietty se kiva kontrasti yleisöstä, ihmisiä on vauvasta vaariin ja kaikkea siltä väliltä. Et yhtään tiedä mistä kukakin vetäsee herneet nenäänsä tai koska sanoo sopimattomia. Eihän koomikon näitä pitäisi miettiä alkuunkaan, mutta minäpä vaan mietin. Aina. Ai niin, eturivissähän istuivat myös omat 9- ja 11- vee lapseni. Suurin haaste oli siis lähempänä kuin koskaan aiemmin.

Mun tehtävä Talentissa on toimia ostettuna viihdyttäjänä, ei koomikkona. Siinä on vissi ero ja se vaatii totaalisen asennemuutoksen ennen tapahtumaa. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että ensin saat ehkä kympin slotin joka lava-ajan kuluessa kasvaa varttiin.. Ja tietenkin se on ihan helvetin hienoa tulla jokaisella mainostauolla lavalle vajaaksi viideksi minuutiksi. Noh, näillä mennään oli päällimmäinen ajatukseni.. ja samalla ainoa.

Yllättävää oli se, miten hyvin tuotantotiimi juontajia ja tuomareita myöten otti mut vastaan. Todella positiivista. Tuottaja juontaa mut lavalle, jännää olla Rami Villa ekaa kertaa elämässään. Kun pääsin lavalle, unohdin kaiken muun, kaikki neuvot ja aiemmat ennakkoluulot. Annoin palaa. 1.000 ihmistä yleisössä huutaa ja saan ekat taput, sitten lisää huutoa ja tapuja. Jösses. Tajusin tuon vasta, kun pääsin lavan taa odottamaan ekaa mainostaukoa. Sehän meni ihan hyvin.. eipäs, sehän meni odotusarvoihin nähden ihan saatanan hyvin. Mahtava yleisö. Kertakaikkiaan.

Mainostauko mainostauon jälkeen setti vaan lentää, saan porukan tekemään aaltoa ja jopa viimeisessä insertissä laulamaan iloista banaaninlastaajien laulua. Kevyet sävärit😉 Näyttelen coolia vaikka sisällä liekki polttaa ja palaa. Haluan takaisin lavalle, heti.

Ensi lauantaina uutta settiä puskee, saas nähdä ollaanko samassa vireessä ja ennen kaikkea, uppoaako jutut seuraavaan yleisöön.

Tiedän nyt miksi tätä hommaa teen, porilaisittain sanottuna. Emmää ny iha mikää täyspaska jätkä oo. Vaiks ite sanonki.

One thought on “Talent Suomi 2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s